Sisulisämaastot 2018

Tarvasjoen pururadalla kilpailtiin maastojuoksun piirinmestaruuksista 9.5.2018. Juoksijoita oli lähes 250 ja järjestäjillä riitti kiirettä. Lajit saatiin kuitenkin vietyä kunnialla ja aikataulun mukaisesti loppuun asti. Tulospalvelussa sen sijaan oli alimiehitystä, joten tältä osin on kehittämisen varaa tulevia kilpailuja ajatellen. Pahoittelut tästä.

Seuran omille urheilijoille menestystä

Tarvasjoen Urheilijoista mukaan osallistui seitsemän juoksijaa. T10 sarjassa seuran omat tytöt (Helmi, Hertta ja Saga) nappasivat joukkuekisassa piirinmestaruuspronssia. Onnittelut tytöille upeasta juoksusta! Lisäksi muut juoksijat selviytyivät omasta urakastaan hienosti. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän 2018 yleisurheilukautta.

Vahva talkoohenki Tarvasjoella

Näitä(kään) kisoja ei olisi pystytty viemään läpi ilman mahtavaa talkooväkeä, jota vuodesta toiseen saadaan mukavasti liikkeelle. Tästä olen erityisen ylpeä seurassamme. Toki näin isoissa kisoissa olisi suuremmallekin joukolle ollut käyttöä, mutta ymmärrettävää, että näin pienessä kylässä se on melko haastavaa. Suuri kiitos kaikille toimitsijoille, teette arvokasta työtä lasten liikunnan eteen.

Tulokset

Sisulisämaastot 9.5.2018, Lieto

P9 Maastojuoksu 1.0km 1) Einari Vuorela LaitJy 4.20,00, 2) Sisu Saarinen TuUL 4.20,50, 3) Niklas Ojanen TuUL 4.24,00, 4) Eero Kaunisto NaantLöy 4.24,50, 5) Paavo Virkki SomE 4.25,00, 6) Eeti Tammelin LoiL 4.26,00, 7) Nino Vuorinen RaisKu 4.28,00, 8) Tomas Loponen RaisKu 4.36,00, 9) Richard Lindqvist TuUL 4.38,00, 10) Joonas Riponiemi LoiJ 4.42,00, 11) Tuomas Suopajärvi MasK 4.43,00, 12) Akseli Änäkkälä SalVil 4.44,00, 13) Rasmus Fagerström TuUL 4.45,00, 14) Oiva Kivilähde NaantLöy 4.49,00, 15) Antti Ristanen LoiL 4.50,00, 16) Juho Leinonen PaiU 4.52,00, 17) Eetu Hirvikorpi TuWe 4.55,00, 18) Jussi Lukkala LaitJy 4.56,00, 19) Joonas Keskinen LoiL 5.06,00, 19) Oskari Aaltonen LaitJy 5.06,00, 19) Santeri Heinonen LoiL 5.06,00, 22) Joonas Heino RaisKu 5.11,00, 23) Tomas Haulisto NaantLöy 5.16,00, 24) Samu Rinne RaisKu 5.19,00, Eino Rantahalvari VirN DNS, Juho Männistö TuUL DNS.

T9 Maastojuoksu 1.0km 1) Alisa Launonen NaantLöy 4.29,00, 2) Neela Ihanmäki LaitJy 4.43,00, 3) Paola Kero TuUL 4.46,00, 4) Nella Virtanen NaantLöy 4.54,00, 5) Nea Hyrkäs PaimU 4.55,00, 5) Emma Toivonen LoiL 4.55,00, 7) Elina Hakuni NaantLöy 4.59,00, 8) Greta Aarnio SalVil 5.01,00, 9) Elena Kero TuUL 5.02,00, 10) Aada Kanervo PaimU 5.04,00, 11) Julia Ellä KalV 5.06,00, 11) Minttu Lautkankare NaaL 5.06,00, 11) Venla Vainio NaantLöy 5.06,00, 14) Martta Koskivainio MarttMu 5.07,00, 14) Fanni Paasio KalV 5.07,00, 16) Roosa Syrjälä KoskKai 5.10,00, 17) Lumina Uschanow RaisKu 5.12,00, 18) Kaisla Heinonen NaantLöy 5.14,00, 19) Ellen Ellä KalV 5.15,00, 19) Alisa Hemmilä LaitJy 5.15,00, 21) Devine Agbontaen RaisKu 5.22,00, 22) Elsa Sainio RaisKu 5.27,00, 23) Tove Krappe TarU 5.32,00, 24) Mette Koski RaisKu 5.40,00, 25) Anni Saarinen RaisKu 5.45,00, 26) Odelia Suutari UudKK 5.53,00, 27) Emma Tättilä KalV 6.07,00, 28) Kerttu Kordelin KalV 6.16,00, 29) Hetti Ekholm TarvasjU 6.35,00, 30) Inka Virtanen KalV 6.56,00, Fairouz Youssufi TuWe DNF.

T10 Maastojuoksu 1.5km 1) Iida Vähätalo NaantLöy 6.11,00, 2) Emma Helminen UKK 6.31,00, 3) Elma Uusipaikka VahdTui 6.34,00, 4) Vilma Mela RaisKu 6.35,00, 5) Helmi Koivumäki TuUL 6.36,00, 6) Nelli Laamo NaantLöy 6.44,00, 7) Auni Viitasalo UKK 6.45,00, 8) Helmi Perttunen TarU 6.46,00, 9) Olivia Suutari UudKK 6.46,50, 10) Malin Saarto TuUL 6.59,00, 10) Rosa Karlsson TuUL 6.59,00, 12) Saga Räikkönen TarvasjU 7.02,00, 13) Marianne Savolainen YlänKi 7.05,00, 14) Iida Lehto TuUL 7.07,00, 15) Oluwakemi Onilude RaisKu 7.09,00, 16) Hertta Perttunen TarU 7.11,00, 17) Mette Ahonen TuUL 7.12,00, 18) Niina Pettersson TuUL 7.27,00, 19) Veera Lehtonen TuUL 7.33,00, 20) Elli Tättilä KalV 7.35,00, 21) Kerttu Salonen TuUL 7.36,00, 22) Minttu Kordelin KalV 7.37,00, 23) Josefiina Tenovuo TuUL 7.39,00, 24) Lotta Kero TuUL 7.55,00, 25) Jenna Huusko RaisKu 8.02,00, 26) Emma Hellsten VahdTui 8.04,00, 27) Meeri Jämsèn TarvasjU 8.26,00, 28) Netta Virtanen KalV 8.32,00.

P10 Maastojuoksu 1.5km 1) Lukas Brandt NaantLöy 5.44,00, 2) Tatu Virtanen LiedPa 5.47,00, 3) Onni Kuusela RaiK 5.51,00, 4) Kristian Henttula KalV 5.55,00, 5) Eero Lahdenkauppi TuUL 6.01,00, 6) Lauri Tahkola NaantLöy 6.04,00, 7) Nikolas Lindén LoiL 6.10,00, 8) Roope Kirjavainen TuUL 6.13,00, 8) Viljo Korhonen SalVil 6.13,00, 10) Oskar Saksa NaantLöy 6.16,00, 11) Valtteri Lammi TuUL 6.19,00, 12) Valtteri Hyyrynen TuUL 6.20,00, 13) Leevi Lakanmaa TuUL 6.27,00, 14) Eetu Marjoniemi RaiK 6.34,00, 15) Carlos Mattsson TuUL 6.41,00, 16) Viljami Launonen NaantLöy 6.42,00, 17) Leo Tegelberg NaantLöy 6.43,00, 18) Atte Virtanen LiedPa 6.47,00, 19) Vilmer Strømsvik NaantLöy 6.48,00, 20) Jeremias Karlund KalV 6.50,00, 21) Elias Vuola KalV 6.56,00, 22) Daniel Räsänen UKK 8.14,00, 23) Severi Saario UKK 8.16,00.

T11 Maastojuoksu 1.5km 1) Roosa Fagerström TuUL 5.57,00, 2) Ida Mäki VirN 6.04,00, 3) Enni Virjonen TuUL 6.05,00, 4) Iida Ruoho TuUL 6.07,00, 5) Amanda Rauvola TuUL 6.08,00, 6) Mirelle Hirsiniemi TuUL 6.11,00, 7) Juliana Hartikainen TuUL 6.17,00, 8) Vanessa Laulumaa LaitJy 6.20,00, 9) Nanna Kukkula KalV 6.26,00, 10) Patricia Laukkanen LiedPa 6.35,00, 11) Anni Saarinen KalV 6.36,00, 12) Judith Miranda TuUL 6.42,00, 13) Caroliina Reini KalV 6.43,00, 14) Lotta Adel TuUL 6.46,00, 15) Josefiina Salonen TuUL 6.47,00, 16) Aada Kalliola RaisKu 6.51,00, 17) Verna Huppunen MaarMa 6.52,00, 18) Aurora Änäkkälä SaVi 7.00,00, 19) Petra Engberg SaVi 7.15,00, 20) Elsa Muurinen RaisKu 7.20,00, 21) Jenna Hirvikorpi TuUL 7.37,00, 22) Pihla Kaijula TuUL 7.38,00, 23) Tilda Salmi RaisKu 8.04,00.

P11 Maastojuoksu 1.5km 1) Julius Lukkala LaitJy 5.53,00, 2) Oliver Pulkki TurTo 5.57,00, 3) Luca Jämsen SalVil 6.01,00, 4) Jonne Aho SalVil 6.15,00, 5) Kustaa Salmela KalV 6.16,00, 6) Aleksi Immonen NaantLöy 6.18,00, 7) Joose Halonen SalVil 6.21,00, 8) Akseli Koskivainio MarttMu 6.22,00, 9) Lukas Vartiainen NaantLöy 6.23,00, 10) Elmo Sainio RaisKu 6.24,00, 11) Henri Aava MaarMa 6.27,00, 12) Jussi Keskinen LoiL 6.29,00, 13) Niko Kaunisto NaantLöy 6.36,00, 14) Lenni Majasuo TuUL 6.39,00, 15) Arttu Carne TuUL 6.44,00, 15) Niklas Tamminen TuUL 6.44,00, 17) Jesse Poussa TuUL 6.45,00, 17) Louis Mertens RaisKu 6.45,00, 17) Rasmus Hurme RaisKu 6.45,00, 20) Ville Liimatainen TuUL 7.15,00.

P12 Maastojuoksu 2.0km 1) Matias Auremaa TuUL 7.03,00, 2) Taavi Tuominen RaisKu 7.05,00, 3) René- Peter Vuorio MaarMa 7.06,00, 4) Miro Mattila LiedPa 7.12,00, 5) Eero Honkanen TuUL 7.15,00, 6) Joni Seppänen KalV 7.16,00, 7) Hannu Sjöblom LoiL 7.17,00, 8) Edwin Itämeri TuUL 7.18,00, 9) Eemil Aaltonen TuUL 7.40,00, 10) Alvar Itämeri TuUL 7.41,00, 11) Julius Aaltonen NaantLöy 7.42,00, 12) Rasmus Tenovuo TuUL 7.46,00, 13) Artur Emaldynova SalVil 7.55,00, 14) Daniel Oikarinen RaisKu 8.03,00, 15) Otto Syrjälä KoskKai 8.04,00, 16) Asko Komulainen MaarMa 8.22,00, 17) Aaro Juhola TurTo 8.33,00, 18) Oluwashina Onilude RaisKu 8.48,00.

T12 Maastojuoksu 2.0km 1) Alisa Emaldynova SalVil 6.56,00, 2) Karoliina Olli YlänKi 6.58,00, 3) Linnea Kero TuUL 7.09,00, 4) Rania Toivonen UudKK 7.23,00, 5) Ella-Sofia Hyövelä LiedPa 7.26,00, 6) Henriikka Heinonen TuUL 7.33,00, 7) Minttu Koski RaiK 7.34,00, 7) Emilia Ellä KalV 7.34,00, 9) Kiia Ihanmäki LaitJy 7.50,00, 10) Pinja Siljanto TuUL 7.55,00, 11) Aada Vuoriaho LaitJy 8.00,00, 12) Nea Laamo NaantLöy 8.15,00, 13) Amanda Julkunen LaitJy 8.17,00, 14) Karoliina Oksala TarvasjU 8.21,00, 15) Emilin Ayelbassa TuUL 8.29,00, 16) Salla Mäkipere LiedPa 8.33,00, 17) Lilli-Lotta Peltonen MaarMa 8.40,00, 18) Saara Virkki SomE 9.01,00, 19) Venla Virtanen KalV 9.12,00, Maija Männistö TuUL DNF.

P13 Maastojuoksu 2.0km 1) Sisu Moilanen TuUL 6.37,00, 2) Riku Uusitalo TuUL 6.42,00, 3) Aarne Autio TuUL 6.49,00, 4) Miro Leinonen RaisKu 6.52,00, 5) Jere Santaluoto RaisKu 7.06,00, 6) Lauri Aalto LiedPa 7.45,00, 7) Samuel Marku VahdTui 7.56,00, Kasper Kouvonen TuUL DNS.

T13 Maastojuoksu 2.0km 1) Tinja Pirttikoski TuUL 6.57,00, 2) Minea Lindén LoiL 7.00,00, 3) Elsa Karjalainen TuUL 7.05,00, 4) Annika Laulumaa LaitJy 7.15,00, 5) Ella Rajamäki TuUL 7.20,00, 6) Annika Koistinen TuUL 7.25,00, 7) Veera Kokkala TuUL 7.26,00, 8) Linda Ellä KalV 7.46,00, 9) Emma Tuominen TuUL 7.50,00, 10) Lotta Kirjavainen TuUL 7.53,00, 11) Eveliina Virtanen TuUL 7.55,00, 12) Elsi Tuominen TuUL 7.59,00, 13) Aino Saarinen KalV 8.02,00, 14) Ellen Uschanow RaisKu 8.09,00, 15) Vilma Rönnemaa LiedPa 8.12,00, 16) Alisa Salmi TuUL 8.35,00, 17) Julia Laapio TuUL 8.40,00, 18) Felicia Ayelbassa TuUL 8.44,00, 19) Inkeri Karttila LiedPa 8.46,00, 20) Lotta Helkearo TuUL 9.05,00.

Seuran- ja kylänmestaruuskilpailut 29.8.2017

Perinteiset seuran omat kisat päättivät kesän kilpailukauden. Osanottajamäärä jäi melko pieneksi, mutta hauskaa oli. Kilpailu käytiin 3-otteluna, joissa lajeina olivat:

P7/T7/P9/T9: 60m, pituus, kuula

Muut sarjat: 100m, korkeus, kuula

Tulokset:

Seuran- ja kylänmestaruus 29.8.2017


P7 3-ottelu 1) Roope Uusitupa TarvasjU 234. 

T7 3-ottelu 1) Ada Hurmerinta TarvasjU 123, 2) Emilia Veijo TarvasjU 73. 

P9 3-ottelu 1) Aleksi Hurmerinta TarvasjU 290. 

T9 3-ottelu 1) Helmi Perttunen TarvasjU 410, 2) Hertta Perttunen TarvasjU 344, 3) Netta Hyökki TarvasjU 196. 

T11 3-ottelu 1) Karoliina Oksala TarvasjU 458, 2) Suvi Uusitupa TarvasjU 435, 3) Milla Karjalainen TarvasjU 427. 

P13 3-ottelu 1) Reko Tuominen TarvasjU 570. 

T13 3-ottelu 1) Sara Hänninen TarvasjU 581, 2) Milla Raitaluoma TarvasjU 410. 

M 3-ottelu 1) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 1164. 

N 3-ottelu 1) Heli Salonen TarvasjU 705, 2) Tiina Hietamäki TarvasjU 509. 

Ikämiehet 3-ottelu 1) Eero Syrjälä TarvasjU 779, 2) Markku Uusitupa TarvasjU 635, 3) Sami Hyökki TarvasjU 583, 4) Jarkko Mäenpää TarvasjU 497. 

Hippokisat 2017

Tarvasjoen Osuuspankin ja Tarvasjoen Urheilijoiden järjestämät Hippokisat pidettiin 22.8.2017 Tarvasjoen Urheilukentällä. Osallistujia oli hurja määrä (yli 140), jonka vuoksi aikataulutkin venyivät ikävästi. Olemme pahoillamme tästä. Ensi vuonna yritetään miettiä tähän ratkaisuja, jotta kisa saataisiin vietyä läpi suunnitelman mukaisesti. Onneksi keli pysyi suhteellisen hyvänä, eikä sade ehtinyt sotkemaan kuin viimeisiä pallonheittäjiä.

Tulokset

T-2014 40m: 1) Emilia Veijo 12,9, 2) Nelli Mäkinen 13,1, 3) Ronja Hirvensalo 13,5, 4) Eevi Tuominen 13,7, 5) Olivia Sillanpää 14,0, 6) Hilda Perttunen ja Ilona Suvivuo 14,2, 8) Milla Nurminen 14,7, 9) Iiris Koivunen 15,5, 10) Oona Härmäaho 16,1, 11) Milla Saari 17,5, 12) Armi Lankinen 18,3, 13) Aada Syrjälä 18,9, 14) Eedit Tolvanen 19,3, 15) Raita Jorasmaa 20,1, 16) Rosanda Ronkainen 21,4, 17) Aina Kajander 21,9, 18) Alina Perho 27,5, 19) Hertta Heiskanen 28,7, 20) Oona Erkkylä 31,0.
P-2014 40m: 1) Nuutti Vieltojärvi 16,6, 2) Oliver Lehtonen 17,6, 3) Oskari Räikkönen 18,8, 4) Kasper Huotari 18,9, 5) Sampo Kankare 19,3, 6) Ahti Aho 20,8, 7) Taito Mecklin 21,9, 8) Anton Laine 23,5.
T-2013 40m: 1) Saimi Pönkkä 11,3, 2) Minja Tuominen 12,4, 3) Matilda Heiskanen 12,5, 4) Iina Perho 12,6, 5) Hertta Lehtinen 13,3, 6) Stella Räikkönen 13,9, 7) Janni Tikka 14,7.
P-2013 40m: 1) Rasmus Mäenpää 9,5, 2) Eelis Riikonen 10,7, 3) Elias Bergendahl 12,2, 4) Severi Toivonen 12,3, 5) Sisu Silvennoinen 12,4, 6) Olli Nurmi 12,5, 7) Tiitus Tähtinen 12,8, 8) Rasmus Rauhala ja Ossi Syrjälä 12,9, 10) Elias Mäki 13,3, 11) Eevert Vuori 13,8, 12) Samuel Frantti 14,0, 13) Evert Tolvanen 14,2, 14) Osmo Väntänen 24,6.
T-2012 40m: 1) Maria Fugleberg 9,2, 2) Ellen Seppä 9,8, 3) Viola Mecklin 10,1, 4) Eine Agge 10,4, 5) Kaisa Nikula 10,8, 6) Sara Nurminen 10,9, 7) Ella Anttio 11,2, 8) Aada Jalonen 11,3, 9) Hilla Vieltojärvi 11,4, 10) Kiira Kakko 15,0.
P-2012 40m: 1) Miika Kuukkala 9,1, 2) Max Tuominen 9,9, 3) Robert Ronkainen 10,0, 4) Viljo Ihamäki ja Eemil Silfverhuth 10,1, 6) Severi Markko 10,2, 7) Saku Järvinen 10,5, 8) Santeri Leino 11,0, 9) Matias Seitala 11,4, 10) Touko Lankinen 11,8, 11) Elias Kakko 12,0, 12) Nestori Jorasmaa 12,1, 13) Caspia Ali-Jaakkola 12,7, 14) Väinö Perho 12,8, 15) Aku Hagström 12,9, 16) Rasmus Hirvensalo 14,1, 17) Niilo Kuisma 25,0.
T-2011 40m: 1) Vilja Lehtonen 8,5, 2) Lahja Tamminen 9,1, 3) Helka Ekholm 9,2, 4) Enni Hirvensalo ja Ada Hurmerinta 9,3, 6) Ellen Lehtonen 9,9, 7) Iina Tuominen 10,0 8) Venla Jokinen 10,1, 9) Minja Pääkkö 10,7, Vanessa Frantti 11,1.
P-2011 40m: 1) Elias Heino 8,4, 2) Petja Knuutila 8,6, 3) Heikki Nurmi 8,7, 4) Niila Anttila 9,2, 5) Kaapo Heikkinen 9,3, 6) Oskari Kujanpää ja Tuukka Tähtinen 9,4, 8) Fransi Anttila 9,9, 9) Konsta Antikainen 11,1.
T-2010 40m: 1) Eimi Agge 7,8, 2) Oosa Riikonen 8,7, 3) Iina Raitaluoma 8,9, 4) Vilma Erkkylä ja Taika Lehtonen 9,0, 6) Elli Pönkkä 9,1, 7) Siiri Markko 9,2, 8) Aino Perho 9,6, 9) Kiia Lehtinen 9,7, 10) Hertta Toivonen 10,4.
P-2010 40m: 1) Roope Uusitupa 8,3, 2) Joonas Uuppo 8,6, 3) Arttu Mäkinen 8,8, 4) Elmo Mikkola ja Kaarlo Nikula 9,5.
T-2008-2009 60m: 1) Helmi Perttunen 11,0, 2) Hertta Perttunen 11,1, 3) Siiri Erkkylä 11,2, 4) Taika Nuutila 11,3, 5) Lumi Heikkinen 11,5, 6) Meeri Jämsen ja Tove Krappe 11,6, 8) Saga Räikkönen 11,9, 9) Eevi Agge ja Minja Saari 12,1, 11) Madeleine Ali-Jaakkola 12,5, 12) Emma Bergendahl 12,6, 13) Hetti Ekholm ja Emmi Kuukkala 13,7, 15) Aino Pohjola 13,9, 16) Saimi Nurmi 14,3, 17) Noora Hänninen 14,5, 18) Netta Hyökki 14,8.
P-2008-2009 60m: 1) Atte Seppä 11,5, 2) Mico Tuominen 11,6, 3) Aleksi Hurmerinta 11,7, 4) Albert Hietikko 12,0, 5) Roni Arkko 12,1, 6) Elias Rönnemaa 12,3, 7) Onni Koivunen 12,5, 8) Eetu Kangassalo 12,6, 9) Joonatan Perho 12,9, 10) Leevi Anttio 13,1.
T-2014 pallonheitto: 1) Milla Nurminen 4,40, 2) Olivia Sillanpää 3,32, 3) Ilona Suvivuo 2,57, 4) Oona Erkkylä 2,52, 5) Nelli Mäkinen 2,41, 6) Eevi Tuominen 2,40, 7) Emilia Veijo 2,30, 8) Oona Härmäaho 2,23, 9) Aada Syrjälä 2,20 10) Hilda Perttunen 1,97, 11) Ronja Hirvensalo 1,88, 12) Eedit Tolvanen 1,75, 13) Hertta Lehtonen 1,70, 14) Armi Lankinen 1,65, 15) Alina Perho 0,99, 16) Hertta Heiskanen 0,95, 17) Raita Jorasmaa 0,47, 18) Rosanda Ronkainen 0,35.
P-2014 pallonheitto: 1) Sampo Kankare 2,57, 2) Kasper Huotari 2,20, 3) Ahti Aho 2,03, 4) Oliver Lehtonen 1,92, 5) Oskari Räikkönen 1,81, 6) Nuutti Vieltojärvi 1,78, 7) Onni Marjomaa 1,40, 8) Taito Mecklin 1,23 cm.
T-2013 pallonheitto: 1) Minja Tuominen 3,85, 2) Hertta Lehtinen 3,35, 3) Matilda Heiskanen 3,07, 4) Iina Perho 2,87, 5) Stella Räikkönen 2,60, 6) Saimi Pönkkä 2,50,.
P-2013 pallonheitto: 1) Elias Bergendahl 7,00, 2) Rasmus Mäenpää 6,54, 3) Tiitus Tähtinen 6,36, 4) Sisu Silvennoinen 5,40, 5) Rasmus Rauhala 5,10, 6) Evert Tolvanen 4,69, 7) Eelis Riikonen 4,32 8) Severi Toivonen 4,27, 9) Eevert Vuori 3,85, 10) Olli Nurmi 3,58, 11) Osmo Väntänen 3,10, 12) Elias Mäki 2,77 13) Samuel Frantti 2,65, 14) Ossi Syrjälä 2,50.
T-2012 pallonheitto: 1) Sara Nurminen 5,68, 2) Eine Agge 4,92, 3) Kiira Kakko 4,52 4) Maria Fugleberg 4,44, 5) Viola Mecklin 3,77, 6) Ella Anttio 3,57, 7) Ellen Seppä 3,29, 8) Kaisa Nikula 2,38.
P-2012 pallonheitto: 1) Max Tuominen 8,96, 2) Robert Ronkainen 7,94, 3) Miika Kuukkala 7,57, 4) Eemil Silferhuth 6,43, 5) Saku Järvinen 6,37, 6) Elias Kakko 6,03, 7) Väinö Perho 6,00, 8) Severi Markko 5,98, 9) Santeri Leino 5,25, 10) Touko Lankinen 4,89, 11) Matias Seitala 4,75, 12) Aku Hagström 3,75, 13) Nestori Jorasmaa 3,68, 14) Viljo Ihamäki 2,99, 15) Rasmus Hirvensalo 2,66.
T-2011 pallonheitto: 1) Iina Tuominen 10,31, 2) Lahja Tamminen 7,62, 3) Helka Ekholm 7,44, 4) Ellen Lehtonen 6,94, 5) Enni Hirvensalo 6,80, 6) Vilja Lehtonen 6,27 7) Ada Hurmerinta 5,07, 8) Vanessa Frantti 4,73, 9) Minja Pääkkö 4,61, 10) Venla Jokinen 3,03.
P-2011 pallonheitto: 1) Tuukka Tähtinen 13,70, 2) Petja Knuutila 12,29, 3) Heikki Nurmi 9,68, 4) Niila Anttila 8,33, 5) Fransi Anttila 7,56, 6) Elias Heino 7,07, 7) Oskari Kujanpää 5,20, 8) Kaapo Heikkinen 5,10, 9) Konsta Antikainen 3,97.
T-2010 pituushyppy: 1) Eimi Agge 2,68, 2) Siiri Markko 2,22, 3) Oosa Riikonen 2,19, 4) Taika Lehtonen 2,15, 5) Iina Raitaluoma 2,01, 6) Elli Pönkkä 1,93, 7) Hetta Toivonen 1,86, 8) Vilma Erkkylä 1,81, 9) Aino Perho 1,65, 10) Kiia Lehtinen 1,51.
P-2010 pituushyppy: 1) Roope Uusitupa 2,33, 2) Joonas Uuppo 2,21, 3) Elmo Mikkola 2,18, 4) Arttu Mäkinen 1,98, 5) Kaarlo Nikula 1,83.
T-2008-2009 pituushyppy: 1) Hertta Perttunen 3,01, 2) Helmi Perttunen 2,89, 3) Eevi Agge 2,66, 4) Taika Nuutila 2,63, 5) Saga Räikkönen 2,60, 6) Madeleine Ali-Jaakkola 2,56 7) Siiri Erkkylä  2,51, 8) Tove Krappe 2,46, 9) Minja Saari 2,40, 10) Lumi Heikkinen 2,39, 11) Peppi Sainio 2,35, 12) Emmi Kuukkala 2,25, 13) Hetti Ekholm 2,15, 14) Emma Bergendahl 2,05, 15) Aino Pohjola 1,99, 16) Noora Hänninen 1,72, 17) Netta Hyökki 1,69.
P-2008-2009 pituushyppy: 1) Atte Seppä 2,87, 2) Roni Arkko 2,77, 3) Aleksi Hurmerinta 2,75, 4) Albert Hietikko 2,69, 5) Mico Tuominen 2,60, 6) Ossi Suvivuo 2,49, 7) Joonatan Perho 2,40, 8) Onni Koivunen 2,29, 9) Eetu Kangassalo 2,28, 10) Leevi Anttio 2,27, 11) Elias Rönnemaa 2,18.

Aluekisat ja pm-moukari 8.7.2017

Aluekisat urheilukentällä 8.7.2017

Omat aluekisat saatiin vietyä kunnialla loppuun asti. Kiitos tästä kuuluu ahkeralle talkooväelle. Ilman heidän ponnisteluita ei kisoja olisi pystytty järjestämään. Päivä oli monelle melko raskas. Toivottavasti ensi vuonna saadaan vielä muutama toimitsija lisää, niin saisi vähän paremmin jaettua tehtäviä.

Myös urheilullisesti kisat onnistuivat hienosti. Päivän ehkä komeimmasta suorituksesta vastasi Someron Esan Henri Liipola, joka kiskaisi miesten moukarin uuteen kenttäennätykseen, 71,44. M19 sarjassa nähtiin myös 70 metrin ylitys, sillä Roope Auvinen (Sjundeå IF) heitti hieman kevyemmällä välineellä 70,36. Moukarin T15 sarjassa Silja Kosonen sai tuloksen 59,13. Tämä on todennäköisesti uusi piiriennätys (vahvistusta minulla ei tähän ole).

Seuran omat urheilijat saavuttivat useita mitalli- ja pistesijoja. Myös ennätykset saivat monen osalta kyytiä. Onnittelut jokaiselle!

Kiitos vielä kerran talkooväelle, pitää olla ylpeä kylän omasta urheiluseurasta.

Kilpailun tulokset:

Avoimet pm-moukari M/N ja M17/N17 8.7.2017, Lieto


M Moukari 1) Henri Liipola SomE 71,44. 

N17 Moukari 1) Silja Kosonen SomE 56,53, 2) Marika Virtanen SomE 53,09, 3) Anniina Witka SomE 52,28, 4) Emma Pääkkö VahdTui 42,53. 

M17 Moukari 1) Tobias Söderholm SjundeåIF 56,97, 2) Lauri Tammi VahdTui 47,97, 3) Väinö Laivo KalVa 47,86. 
 

Aluekisat ja heittöpörssin osakilpailu 8.7.2017, Lieto



P9 Pituus 1) Santeri Rantala NakkVire 3,07, 2) Patrik Rantala LittTU 2,39. 

P9 Kuula 1) Joonas Heinonen UudKK 7,22, 2) Veikka Kulju YlänKi 6,20, 3) Matias Tammi LiedPa 5,51, 4) Santeri Rantala NakkVire 4,23, 5) Patrik Rantala LittTU 2,88. 

P9 Moukari 1) Joonas Heinonen UudKK 17,03, 2) Santeri Rantala NakkVire 9,27, 3) Matias Tammi LiedPa 9,17. 

T9 Pituus 1) Sienna Hundeshagen ÅIFK 3,21, 2) Fanny Alari LiedPa 3,12, 3) Joanna Lepistö TuUL 2,89, 4) Lumina Uschanow RaisKu 2,79, 5) Meeri Jämsen TarvasjU 2,64, 6) Noora Hänninen TarvasjU 1,95, Venla Ruohola LiedPa DNS, Minea Auremaa TuUL DNS. 

T9 Kuula 1) Senja Kärhä LoimJa 5,32, 2) Minea Auremaa TuUL 4,60, 3) Sienna Hundeshagen ÅIFK 4,56, 4) Lumina Uschanow RaisKu 4,31, 5) Joanna Lepistö TuUL 4,23, 6) Fanny Alari LiedPa 3,86, Venla Ruohola LiedPa DNS. 

T9 Moukari 1) Lumina Uschanow RaisKu 19,70, 2) Senja Kärhä LoimJa 12,55, 3) Emma Kangasniemi PorvU 12,29, 4) Fanny Alari LiedPa 7,92. 

P11 Pituus 1) Juho Herrala KokemKV 3,87. 

P11 Kuula 1) Aatu Kangasniemi PorvU 11,37, 2) Tomi Kuusisto TuUL 8,63, 3) Juho Herrala KokemKV 8,07, 4) Joonas Tammi LiedPa 7,76, 5) Matias Auremaa TuUL 6,74, 6) Artturi Gauffin KaarUra 6,52, Riku Naula TuUL DNS. 

P11 Moukari 1) Aatu Kangasniemi PorvU 34,98, 2) Tomi Kuusisto TuUL 24,61, 3) Riku Naula TuUL 21,39, 4) Joonas Tammi LiedPa 19,90, 5) Juho Herrala KokemKV 15,56. 

T11 Pituus 1) Ella-Sofia Hyövelä LiedPa 3,85, 2) Pamela Rantala LittTU 3,84, 3) Lili Jokela PernU 3,80, 4) Alexandra Alari LiedPa 3,03, 5) Suvi Uusitupa TarvasjU 3,03. 

T11 Kuula 1) Pinja Kärhä LoimJa 10,32, 2) Venla Kärhä LoimJa 9,32, 3) Pamela Rantala LittTU 8,72, 4) Maya-Maria Hautala TuUL 8,39, 5) Alexandra Alari LiedPa 5,04. 

T11 Moukari 1) Pinja Kärhä LoimJa 34,40, 2) Venla Kärhä LoimJa 28,63, 3) Pamela Rantala LittTU 20,54, 4) Maya-Maria Hautala TuUL 20,51, 5) Alexandra Alari LiedPa 13,62. 

P13 Kuula 1) Otto Hiivola KalVa 12,32, 2) Juho Suominen PiikkKe 9,19, 3) Niklas Tammi LiedPa 8,25, 4) Reko Tuominen TarvasjU 7,49, Miro Ojalehto KalVa DNS. 

P13 Moukari 1) Juho Suominen PiikkKe 35,40, 2) Otto Hiivola KalVa 34,78, 3) Reko Tuominen TarvasjU 26,84, 4) Niklas Tammi LiedPa 19,93, 5) Miro Ojalehto KalVa 15,95. 

T13 Pituus 1) Pinja Rintamaa LiedPa 4,49, 2) Ellen Uschanow RaisKu 3,95, 3) Emmi Uuppo LoimLei 3,90, 4) Venla Hämäläinen LiedPa 3,67, 5) Sara Hänninen TarvasjU 3,52, 6) Veera Santanen RaisKu 3,03, 7) Neea Lehtonen TarvasjU 3,00, 8) Milla Raitaluoma TarvasjU 2,84, Alina Virtanen PiikkKe DNS. 

T13 Kuula 1) Lyydia Herrala KokemKV 10,30, 2) Pinja Rintamaa LiedPa 9,67, 3) Ellen Uschanow RaisKu 8,77, 4) Oona Kaskinen TuUL 8,60, 5) Veera Santanen RaisKu 7,16, 6) Venla Hämäläinen LiedPa 6,36. 

T13 Moukari 1) Ellen Uschanow RaisKu 39,45, 2) Laura Tammi VahdTui 31,37, 3) Lyydia Herrala KokemKV 29,46, 4) Oona Kaskinen TuUL 29,11, 5) Pinja Rintamaa LiedPa 27,05, 6) Veera Santanen RaisKu 24,98, 7) Venla Hämäläinen LiedPa 19,75, Eevi-Maria Hautala TuUL DNS. 

T15 Pituus 1) Pihla Sipilä TuUL 4,38. 

T15 Kuula 1) Riia Tuominen TarvasjU 9,54, 2) Liinu Jokela PernU 7,93, Heidi Nevala KoskKai 12,84. 

T15 Moukari 1) Silja Kosonen SomE 59,13, 2) Riia Tuominen TarvasjU 37,76. 

P15 Pituus 1) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 5,22, 2) Juuso Mäkipere LiedPa 4,97. 

P15 Kuula 1) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 10,46, 2) Juuso Mäkipere LiedPa 9,87. 

P15 Moukari 1) Samuel Kotilehto NaantLöy 31,94. 


M19 Moukari 1) Roope Auvinen SjundeåIF 70,36, 2) Oskari Eskola SäkU 59,73. 

Kauden 2016-2017 päätöstilaisuus

Seura järjesti jaostojen yhteisen kauden päätöstilaisuuden 10.4.2017 Tarvashovissa. Tilaisuudessa palkittiin kauden aikana menestyneitä ja tunnollisesti harjoitelleita urheilijoita, sekä ansioituneita toimitsijoita. Onnittelut kaikille palkituille.

Yleisurheilu

Yleisurheilu- ja hiihtojaoston palkitsemat henkilöt:

Vuoden tyttöurheilija: Riia Tuominen

Vuoden poikaurheilija: Vilhelmi Syrjälä

A-rajoja saavuttaneet yleisurheilijat:

Vilhelmi Syrjälä

Riia Tuominen

Reko Tuominen

Kolme yleisurheilijaa saavuttivat a-rajat yhdessä tai useammassa lajissa. Heidät palkittiin stipendein.

Kannustuspalkinto:

Neea Lehtonen

Milla Raitaluoma

Suvi Uusitupa

Saga Räikkönen

Noora Hänninen

Viidelle yleisurheilijalle myönnettiin kannustuspalkinto tunnollisesta harjoittelusta. Kuvasta puuttuu Saga Räikkönen.

 

Jääkiekko

Taru Hockey palkitsi pelaajia ja toimihenkilöitä.

G1-09 Eemeli Hartikainen
Eemeli tuli kauden alkaessa uutena joukkueen mukaan,ja otti nopeasti paikkansa joukkueesta. Iloinen poika joka tulee kaikkien kanssa hienosti toimeen. On harjoituksissa ja peleissä aina iloisena ja positiivisena mukana. Erittäin yritteliäs peleissä sekä harjoituksissa ja sen myötä kehittynyt koko kauden tasaisesti.

F2-08 Santeri Järvinen
Santeri on esimerkillinen ja reipas harjoittelija joka jaksaa kuunella ja keskittyä annettuihin tehtäviin. Yrittää harjoituksissa sekä peleissä aina hienosti. On kehittynyt kauden aikana paljon,ja tämän myötä saanut paljon rohkeutta pelaamiseen.

F1-07 Eetu Ylitalo
Eetu on ottanut huiman askeleen vuoden aikana asennoitumisessa harrastukseensa. Sähläävästä pojasta on tullut kehittymisestään kiinnostunut nuorimies. Eetu on omien harjoitusten lisäksi käynyt lisämaalivahtijäillä sekä ahkerasta auttamassa myös vanhempaa ikäluokkaa. Samaa menoa eteenpäin, niin isoja askeleita on vielä paljon edessä.

E2-06 Niilo Salmela
Pelannut kaikki pelit mallikelpoisesti ja auttanut joukkuetta hienosti omalla panoksellaan. Asenne on kohdallaan ja harjoittelee tunnollisesti.

E1-05 Teemu Toivonen
Toiminut erinomaisesti joukkueen kapteenina ollen esimerkillinen johtaja niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin. Vastuunkantaja joka ei kaihda vaikeintakaan tilannetta joukkueen edun sitä vaatiessa.

D2-04 Ilmari Rauta
”Kun pelaajista yleensä puhutaan ja sanotaan että joku osaa luistella niin samalla ainakin kaikki 70-luvulla ja aikaisemmin syntyneet mainitsee heti jo Reijo Ruotsalaisen ja hänen keijukaisen kevyen luistelunsa. Sitten kun puhutaan laukauksesta niin puhe kääntyy automaattisesti Patrik Laineen puoleen ja hänen onetimeriinsa. Jos taas puhutaan kiekonkäsittelystä ja sametin pehmeistä käsistä niin monet ovat katsoneet youtubesta Pavel Datsjukin rankkareita ja kehuvat niitä käsiä yhdeksi maailman parhaiksi. Mutta kun puhutaan luonteesta niin ei tule ihan niin paljoa nimiä mieleen. Pienen hetken päästä joku sanoo TPS:n nuoren ja pienen Saku Koivun tai tämän hetken aktiiveista Leo Komarovin, Kris Draperkin varmaan mainitaan lopuksi.

Tämä vuonna tästä Turkuturnauksenkin voittaneesta 04 joukkueesta haluaan palkita pelaaja, jolla ei Reijo Ruotsaisen luistelua eikä Pavel Datsjukin käsiä, ei näitä ominaisuuskia tosin ole kenellään muullakaan tässä joukkuessa valmennus mukaan lukien mutta tällä pelaajalla on poikkeuksellinen periksiantamattomuus ja hermokontrolli sekä ennen kaikkea sitkeys. Peleissä on tullut monenlaisia iskuja, osa niistä on ollut kohtuuttomiakin mutta joka kerta on peluri noussut ylös ja jatkanut pelamista ilman isompaa numeroa omasta tekemisestään. Tästä raudanlujasta luonteesta voisi moni pelaaja ottaa mallia. Palkittava pelaaja on Ilmari Rauta.”

D1-03 Niko Wahlsten
Taitopelaaja, joka pystyy pelaamaan hyvin molempiin suuntiin. Pistenikkari, joka on myös monella tapaa yksi joukkueen pelillisistä johtajista. Tunnollinen ja ahkera harjoittelija, joka keskittyy treeneissä oleelliseen. Mahdollisuudet ja edellytykset kehittyä jääkiekkoilijana huikeasti

Ladyt Reetta Vastamäki
Reetta tuli kiekkokoulun myötä joukkueeseen. On aktiivinen, aina valmiina peleihin ja hyvät pelisilmän ja -taidot osaava nuori nainen.

Edustus Braden Smith
Saapui Tarvasjoella jääkiekkokassissa ja heti alusta alkaen on ottanut oman paikkansa joukkueesta. Taitopelaaja, joka ei jätä myöskään vedä yhtään vaihtoehtoa puolivaloilla. Edustuksen pistepörssin kärki ja tärkeä palanen kuluneen kauden kokoonpanossa.

Vuoden taruhockeylainen Mikko Tanhuanpää
Mikko on ollut mukana lastensa myötä F2- kiekkokoulu- ja G-junioreiden valmennuksessa. Mikko tulee erittäin hyvin toimeen lasten kanssa ja ymmärtää seuratyön tärkeyden ja sen laaja-alaisuuden. Valmennuksen lisäksi Mikko on toiminut F2-joukkueen taustalla hoitaen tärkeitä yrityskontakteja sekä joukkueelle että keväällä järjestettyyn kiekkokouluturnaukseen.

Vuoden huoltaja Janne Ylitalo
Janne on toiminut kahden joukkueen huoltajana ja hoitanut kaikki huoltoon liittyvät tehtävät erittäin tunnollisesti. Varsinkin oli tärkeä lenkki F1-07 joukkueen taustalla. Janne on ollut myös luistelukoulun huoltajana ja monelle tuttu näky lauantai aamuisin teroituskoneen äärellä. Jannen kaltaisille ”tekijämiehille” on tarvetta jokaisessa organisaatiossa!

Vuoden joukkueenjohtaja Katri Tuominen
Toiminut moitteetta joukkueen eteen omia tuntejaan säästämättä esim. huolehtimalla leirin,turnauksen yms. virkkaamista unohtamatta. Antoi kotinsa useasti joukkueen käyttöön konsertti harjoituksissa vaikkakin pieniltä vahingoilta ei säästytty. Luonut valmentajille mahdollisuuden keskittyä tehtäväänsä siten ettei ole tarvinnut miettiä valmennuksen ulkopuolisia asioita

Vuoden joukkue E2-06
TarU Hockey on kasvattajaseura ja toiminnan yksi tärkeimmistä mittareista on junioreiden määrä. E2-06 joukkue on seuran suurin joukkue ja kuluneella kaudella ryhmään on tullut useita uusia pelaajia. Joukkueen toimihenkilöt Jannen ja Samulin johdolla on hienosti hoitanut haastavan kauden ja kahden peliryhmän pyörittämisen. Tämän lisäksi joukkue on harjoitellut erittäin laadukkaasti ja jokainen pelaaja on kasvanut urheilullisuutta kohden kaikessa tekemisessään.

Vuoden juniorivalmentaja Marko Kaunismäki
Marko on erittäin tunnollinen valmentaja, joka hoitaa tehtävänsä mallikkaasti. Markossa yhdistyy ammattitaito, sosiaaliset taidot, suunnitelmallisuus ja se että tulee toimeen lasten kanssa. Tämä on taannut sen että jokainen F2 ikäinen pelaaja on saanut omantasoista harjoittelua ja pelaamista kauden aikana. Pelaajien lisäksi Marko on valmentanut omaa valmennustiimiänsä ja tämä näkyy muiden valmentajien sitoutumisessa ja osaamisen kehittymisessä.

Vuoden valmentaja Mikko Jokinen
Mikko on pitkänlinjan valmentaja, joka on toiminut 2003 ikäluokan perämisessä useita vuosia. Pitkäjänteinen työ näkyy joukkueen otteissa pelillisesti. Mikon valinnan varmisti se, että syksyllä käärittiin hihat ja alettiin hommiin sen eteen että joukkueen sisäiset tasoerot saatiin kirittyä kiinni ja että joukkue alkaa pelaamaan yhtenäisesti. Mikon johtaman valmennustiimin lopputulos oli keväällä loistava ja on ollut mukava seurata yhtenäisen joukkueen syöttöpelaamiseen painottuvaa peliä. Tämän myötä myös joukkueen yksilöt ovat saanneet valmennukselta eväitä henkilökohtaiseen kehittymiseen.

C2 lahjakas juniori Juuso Wahlsten palkinto Valtteri Jokinen
Innokas harjoittelija, joka on kehittynyt kauden aikana isoin harppauksin, vaikka onkin kärsinyt loukkaantumisista. Löysi kauden edetessä itsestään myös pisteiden tehtailijan. Omaa erittäin hyvät henkilökohtaiset pelitaidot ja pystyy hyödyntämään niitä joukkueen eduksi. Ollut läpi kauden isossa roolissa ja kantanut vastuuta joukkueesta harjoituksissa, peleissä ja kentän ulkopuolella. Joukkueen liideri, jolla on mahdollisuudet ja edellytykset kehittyä jääkiekkoilijana pitkälle.

Erityismaininta Ari Airas/TarU Hockey edustusjoukkue
Ari omalla persoonallaan ja panoksellaan on tuonut edustusjoukkueen arkeen ryhtiäliikkeen joukkueenjohtajan tehtävässä. Edustusjoukkue on hoitanut oman ruutunsa seurassa mallikkaasti ja nyt voidaan ylpeydellä mainita sana ”edustusjoukkue” sillä hommat hoidetaan mallikkaasti kaukalossa ja sen ulkopuolella. Viimeisin silaus maininnalle oli toisen joukkueen perustaminen IV-divisioonaan, jonka perustamisjäällä viiletti samantien 20 pelaajaa.

Liedon seudun maastojuoksumestaruus

Lauantaina 1.10.2016 kilpailtiin Tarvasjoen pururadalla Liedon seudun maastojuoksumestaruudesta. Juoksemaan päästiin aurinkoisessa kelissä vilpoisen tuulen saattelemana.

Tulokset

T9 1.8km: 1) Saga Räikkönen TarvasjU 9.38, 2) Kerttuli Kumpulainen TarvasjU 13.20, 3) Noora Hänninen TarvasjU 14.49

T11 1.8km: 1) Karoliina Olli YlänKiri 8.02, 2) Helmi Heinonen LiedPa 8.26, 3) Neea Lehtonen TarvasjU 9.37 4) Suvi Uusitupa TarvasjU 13.19

P13 4.2km: 1) Eemeli Syrjälä TarvasjU 26.25

N 7.2km: 1) Maria Kerkkänen TarvasjU 32.08

M 7.2km: 1) Kimmo Höijer TurWei 31.45 2) Jari Kakko TarvasjU 38.13 3) Mikko Lehtonen TarvasjU 43.58

Seuran ja kylänmestaruuskilpailut 30.8.2016

Tiistaina 30.8.2016 kisailtiin seuran ja Tarvasjoen kylän mestaruudesta urheilukentällä. Mestaruudet ratkottiin 3-ottelulla, joissa lajeina olivat pituus, keihäs ja 300m/600m (7v ja 9v juoksivat 300m). Tunnelma oli loistava pienehköstä osallistujamäärästä huolimatta.

Tässä kisojen tulokset (pisteet, sekä lajien tulokset järjestyksessä: keihäs, pituus, juoksu):

T7) 1. Matilda Kleimola 110p (6,90/198/1:32,00), 2. Netta Hyökki 101p (7,10/205/2:01,00), 3. Amanda Kleimola 44p (3,65/170/1:59,00), Saimi Nurmi DNF (-/164/-)

P7) 1. Roope Uusitupa 80p (3,27/203/1:28,00), 2. Heikki Nurmi 44p (3,80/163/1:51,00)

T9) 1. Miisa Järvinen 224p (8,13/246/1:07,00), 2. Ella Nurminen 166p (8,73/231/1:23,00), 3. Noora Hänninen 80p (2,76/204/1:25,00)

P9) 1. Roni Arkko 176p (9,10/230/1:20,00)

T11) 1. Suvi Uusitupa 262p (8,50/297/2:46,00)

P11) 1. Reko Tuominen 618p (27,23/354/2:29,00), 2. Oskari Inkinen 290p (8,90/260/2:23,00)

T13) 1. Riia Tuominen 772p (27,85/386/2:08,00), 2. Sanna Ajo 436p (12,04/351/2:22,00), 3. Jenni Timonen 225p (12,73/228/3:02,00)

P13) 1. Eemeli Syrjälä 740p (30,25/351/2:10,00), 2. Rico Arkko 590p (20,96/336/2:10,00), 3. Aapo Jalonen 409p (16,22/283/2:21,00)

N) 1. Heli Salonen 429p (22,50/320/3:19,00), 2. Mari Timonen 403p (17,82/341/3:07,00), 3. Anni Jalonen 295p (15,68/254/2:53,00), 4. Leena Kleimola 219p (11,72/234/3:00,00)

M) 1. Markku Uusitupa 460p (24,19/319/3:08,00)

IkäM) 1. Rauli Jalonen 771p (21,30/398/1:59,00), 2. Eero Syrjälä 586p (30,99/323/2:48,00), Mikko Lehtonen DNF (30,39/-/-)

Hippo-kisat 8.8.2016

Tarvasjoen Osuuspankki ja Tarvasjoen Urheilijat järjestivät yhteistyössä ma 8.8.2016 Hippo-kisat urheilukentällä.

Paikalle oli saapunut ennätysmäärä kilpailijoita, kaikkiaan 131 nuorta urheilijanalkua huoltajineen.

Tulokset:

Pojat 3v ja nuoremmat 40m juoksu: 1. Rasmus Mäenpää 10,09 2. Rasmus Rauhala 13,25 3. Elias Bergendahl 14,75 4. Ossi Syrjälä 14,80 5. Onni Vaajala 15,95 6. Tiitus Tähtinen 18,00 7. Elias Mäki 19,15 8. Miro Kaunisto 19,70 9. Elias Alilonttinen 21,72 10. Nooa Lehtinen 22,07 11. Samuel Frantti 23,95 12. Oliver Lehtonen 25,00 13. Aatu Kaukinen 25,25 14. Olli Nurmi 44,34 15. Eeli Nikkanen 1.28,68.

Pojat 3v ja nuoremmat pallonheitto: 1. Elias Bergendahl 5,94 2. Rasmus Rauhala 3,26 3. Tiitus Tähtinen 2,83 4. Onni Vaajala 2,63 5. Rasmus Mäenpää 2,39 6. Elias Alilonttinen 2,35 7. Miro Kaunisto 1,73 8. Ossi Syrjälä 1,60 9. Olli Nurmi 1,57 10. Elias Mäki 1,52 11. Samuel Frantti 1,43 12. Aatu Kaukinen 1,25 13. Oliver Lehtonen 1,18 14. Nooa Lehtinen 0,97 15. Eeli Nikkanen 0,30.

Pojat 4v 40m juoksu: 1. Max Tuominen 11,21 2. Saku Järvinen 11,83 3. Leevi Härkönen 11,90 4. Jami Rautiainen 12,50 5. Miika Kuukkala 12,99 6. Topias Kaukinen 13,35 7. Elias Kakko 13,45 8. Aku Areva 13,51 9. Väinö Perho 14,00 10. Rasmus Hirvensalo 17,01 11. Eemil Silfverhuth 20.23.

Pojat 4v pallonheitto: 1. Eemil Silfverhuth 7,50 2. Leevi Härkönen 6,92 3. Väinö Perho 6,57 4. Max Tuominen 5,77 5. Rasmus Hirvensalo 5,55 6. Saku Järvinen 4,84 7. Miika Kuukkala 4,40 8. Severi Markko 4,13 9. Jami Rautiainen 3,82 10. Aku Arerva 3,66 11. Elias Kakko 3,22 12. Topias Kaukinen 2,97.

Pojat 5v 40 m juoksu: 1. Elias Heino 7,74 2. Aleksi Sinkkonen 9,15 3. Heikki Nurmi 9,17 4. Kaapo Heikkinen 9,20 5. Niklas Lehtinen 10,08 6. Tuukka Tähtinen 10,30 7. Niila Anttila 10,32 8. Fransi Anttila 11,91 9. Konsta Antikainen 12,85.

Pojat 5v pallonheitto: 1. Tuukka Tähtinen 12,23 2. Elias Heino 8,59 3. Aleksi Sinkkonen 6,74 4. Niila Anttila 5,99 5. Niklas Lehtinen 5,77 6. Kaapo Heikkinen 5,09 7. Heikki Nurmi 4,75 8. Fransi Anttila 4,07 9. Konsta Antikainen 3,53.

Pojat 6v 40m juoksu: 1. Kaarlo Nikula 9,13 2. Arttu Mäkinen 9,24 3. Joonas Uuppo 9,39 4. Roope Uusitupa 9,57 5. Tatu Härkönen 9,76 6. Anton Areva 10,07 7. Lassi Toivonen 10,49.

Pojat 6v pallonheitto: 1. Joonas Uuppo 12,67 2. Lassi Toivonen 11,42 3. Tatu Härkönen 10,01 4. Anton Areva 6,44 5. Roope Uusitupa 6,27 6. Kaarlo Nikula 6,22 7. Arttu Mäkinen 4,92.

Pojat 7v 40m juoksu: 1. Eero Kaunisto 7,76 2. Aleksi Hurmerinta 8,27 3. Samuel Vaajala 8,28 4. Mico Tuominen 8,53 5. Juho Rantanen 8,60 6. Niilo Lehtinen 8,62 7. Elias Rönnemaa 8,85 8. Onni Koivunen 9,22.

Pojat 7v pituushyppy: 1. Eero Kaunisto 2,88 2. Samuel Vaajala 2,25 3. Aleksi Hurmerinta 2,22 4. Mico Tuominen 2,21 5. Niilo Lehtinen 2,19 6. Elias Rönnemaa 1,94 7. Onni Koivunen 1,93 8. Roope Uusitupa 1,82.

Pojat 9v 60m juoksu: 1. Aleksi Hirvensalo 10,72 2. Niko Kaunisto 11,10 3. Mikki Tuominen 11,42 4. Atte Seppä 11,70 5. Väinö Mäenpää 12,84.

Pojat 9v pituushyppy: 1. Niko Kaunisto 3,19 2. Aleksi Hirvensalo 2,82 3. Väinö Mäenpää 2,36 4. Atte Seppä 2,36 5. Mikki Tuominen 2,20.

Tytöt 3v ja nuoremmat 40m juoksu: 1. Saana Silvasti 9,60 2. Janni Tikka 10,16 3. Stella Räikkönen 14,47 4. Nelli Mäkinen 15,20 5. Saimi Pönkkä 15,56 6. Minja Tuominen 16,60 7. Emilia Veijo 17,89 8. Ronja Hirvensalo 19,00 9. Hilda Perttunen 22,35 10. Iiris Koivunen 25,40 11. Julia Leppälahti 33,23 12. Oona Härmäaho 33,88 13. Hertta Lehtonen 39,00 14. Aada Syrjälä 47,80.

Tytöt 3v ja nuoremmat pallonheitto: 1. Minja Tuominen 2,29 2. Saana Silvasti 2,22 3. Ronja Hirvensalo 2,00 4. Nelli Mäkinen 1,94 5. Julia Leppälahti 1,71 6. Janni Tikka 1,60 7. Stella Räikkönen 1,40 8. Hertta Lehtonen 1,39 9. Emilia Veijo 1,33 10. Saimi Pönkkä 1,25 11. Hilda Perttunen 1,10 12. Oona Härmäaho 1,04 13. Iiris Koivunen 0,78.

Tytöt 4v 40m juoksu: 1. Maria Fugleberg 9,85 2. Fiona Luokkala 10,04 3. Ellen Seppä 10,30 4. Lotta Hemling 11,30 5. Eine Agge 11,67 6. Milja Tiensuu 11,75 7. Veera Myllyoja 12,35 8. Iida Kummunsalo 12,69 9. Ella Aalto 13,47 10. Ella Anttio 14,27 11. Kaisa Nikula 14,34 12. Kerttu Puronummi 15,55 13. Ella Kaukinen 23,73 14. Kiira Kakko 26,50 15. Etiita Elo 30,85.

Tytöt 4v pallonheitto: 1. Fiona Luokkala 4,90 2. Milja Tiensuu 3,70 3. Ellen Seppä 3,59 4. Maria Fugleberg 3,56 5. Etiita Elo 3,43 6. Eine Agge 3,40 7. Veera Myllyoja 3,24 8. Kiira Kakko 3,03 9. Kaisa Nikula 2,91 10. Lotta Hemling 2,83 11. Ella Aalto 2,74 12. Ella Anttio 2,47 13. Iida Kummunsalo 2,22 14. Ella Kaukinen 1,94.

Tytöt 5v 40m juoksu: 1. Edit Tuominen 9,21 2. Enni Hirvensalo 9,40 3. Lahja Tamminen 9,69 4. Vilja Lehtonen 9,95 5. Maija Gabell 10,20 6. Ada Hurmerinta 10,88 7. Senni Nikkanen 11,15 8. Ellen Lehtonen 11,36 9. Venla Jokinen 12,00 10. Vanessa Frantti 12,30 11. Minja Pääkkö 12,35.

Tytöt 5v pallonheitto: 1. Vilja Lehtonen 7,35 2. Lahja Tamminen 6,92 3. Edit Tuominen 6,73 4. Ada Hurmerinta 6,36 5. Ellen Lehtonen 5,28 6. Vanessa Frantti 5,20 7. Maija Gabell 4,98 8. Senni Nikkanen 4,12 9. Venla Jokinen 4,08 10. Enni Hirvensalo 3,53 11. Minja Pääkkö 3,15.

Tytöt 6v 40m juoksu: 1. Eimi Agge 8,60 2. Iina Raitaluoma 9,17 3. Taika Lehtonen 9,30 4. Elli Pönkkä 9,69 5. Neea Rautiainen 9,90 6. Aino Perho 9,98 7. Vilma Silvasti 10,19 8. Siiri Markko 10,20 9. Nanna Sintonen 10,45 10. Sofia Kaukinen 10,93 11. Hertta Toivonen 11,10.

Tytöt 6v pallonheitto: 1. Nanna Sintonen 6,90 2. Eimi Agge 6,55 3. Alina Jalonen 6,34 4. Elli Pönkkä 5,25 5. Vilma Sivasti 5,24 6. Taika Lehtonen 4,63 7. Siiri Markko 4,56 8. Hertta Toivonen 4,39 9. Sofia Kaukonen 4,29 10. Aino Perho 4,24 11. Iina Raitaluoma 4,17.

Tytöt 7v 40m juoksu: 1. Iida Vainikainen 8,16 2. Aada Tuominen 8,54 3. Ronja Mäenpää 8,83 4. Emmi Kuukkala 8,93 5. Amanda Kleimola 9,54 6. Matilda Kleimola 9,78 7. Netta Hyökki 10,17 8. Saimi Nurmi 10,22.

Tytöt 7v pituushyppy: 1. Tove Krappe 2,53 2. Aada Tuominen 2,32 3. Emmi Kuukkala 2,19 4. Iida Vainikainen 2,14 5. Matilda Kleimola 2,04 6. Ronja Mäenpää 2,00 7. Amanda Kleimola 1,90 8. Saimi Nurmi 1,71 9. Netta Hyökki 1,62.

Tytöt 9v 60m juoksu: 1. Kia Seppä 11,29 2. Helmi Perttunen 11,65 3. Lumi Heikkinen 11,91 4. Hertta Perttunen 11,93 5. Miisa Järvinen 11,99 6. Nella Tiensuu 12,47 7. Eevi Agge 12,48 8. Saga Räikkönen 13,11 9. Amanda Ahde 13,45 10. Henni Lahti 13,48 11. Beatrice Nyberg 13,70 12. Noora Hänninen 14,41.

Tytöt 9v pituushyppy: 1. Hertta Perttunen 2,86 2. Miisa Järvinen 2,69 3. Eevi Agge 2,49 4. Helmi Perttunen 2,42 5. Beatrice Nyberg 2,40 6. Kia Seppä 2,35 7. Amanda Ahde 2,30 8. Saga Räikkönen 2,28 9. Nella Tiensuu 2,17 10. Noora Hänninen 2,10 11. Henni Lahti 2,08.

Moukarinheiton PM ja heittopörssin osakilpailu 30.7.2016

Lauantaina 30.7.2016 kisailtiin Tarvasjoen urheilukentällä moukarinheiton piirinmestaruudesta. Samalla järjestettiin myös heittopörssin osakilpailu. Osallistujia tuli paikalle runsain määrin, myös Varsinais-Suomen ulkopuolelta.

Aamupäivä päästiin kisaamaan loistavassa säässä, mutta päivällä saatiin myös muutama sadekuuro niskaan. Tämä ei kuitenkaan haitannut, ja kaikki lajit saatiin vietyä loppuun, joskin viimeiset lajit hieman alustavaa aikataulua perässä.

Miesten moukarissa nähtiin komeita kaaria, joista pisimmästä vastasi Someron Esan Henri Liipola. SM-kisoissakin hyvin menestynyt Liipola sai moukarin lentämään pisimmällään tulokseen 67,80. Tämä on varsin hyvä tulos myös kansallisella tasolla mitattuna.

Tyttöjen moukarissa tuli niin ikään kovia tuloksia. Marika Virtanen (Raision Kuula) heitti 43,44, joka on 13-v tyttöjen tämän kauden kärkitulos. Samassa sarjassa Pinja Naula (Turun Urheiluliitto) saavutti 12-vuotiaiden kauden kärkituloksen, 37,52.

Oman seuran menestyksestä vastasivat Riia Tuominen ja Reko Tuominen. Riia voitti T13 pituuden ennätystuloksellaan 4,58, sekä saavutti hopeaa kuulassa ja pronssia moukarissa. Reko puolestaan voitti kultaa P11 kuulassa (8,25), sekä P11 moukarissa (27,60). Moukarin voittotulos on Rekon uusi ennätys. Näiden lisäksi Reko saalisti vielä pronssia P11 pituudessa, niin ikään omalla ennätyksellään.

Alla tulokset kokonaisuudessaan:

Moukarin pm-kisojen tulokset 30.7.2016

M Moukari: 1) Henri Liipola SomE 67,80, 2) Risto Kauppinen KangKi 63,57, 3) Jani Pihkanen SomE 52,39.

M17 Moukari: 1) Aapo Pasanen RekRai 50,92, 2) Väinö Laivo KalVa 48,51, 3) Lauri Tammi VahdTui 36,10, 4) Manu Kurri NakkVire 25,25.

N Moukari: 1) Johanna Witka SomE 55,62, 2) Tiina Vuohijoki HarjavJy 49,45, 3) Josefine Lundström IFRaseb 44,31, 4) Tahiti Ojansivu TuUL 44,02.

N17 Moukari: 1) Anniina Witka SomE 50,06, 2) Heidi Nevala KoskKai 48,51, 3) Elina Kinnunen UudKK 47,02, 4) Silja Kosonen RaisKu 43,83, 5) Jenny Hansen NaantLöy 38,39, 6) Marika Virtanen RaisKu 37,78, 7) Roosa Lehtinen TurWei 34,84, 8) Riia Tuominen TarvasjU 30,45.

N19 Moukari: 1) Johanna Witka SomE 57,40, 2) Tahiti Ojansivu TuUL 44,46, 3) Anniina Witka SomE 43,59, Josefine Lundström IFRaseb DNS.

Heittopörssin osakilpailun tulokset 30.7.2016

P9 Pituus: 1) Oskari Karvonen MynämI 3,46, 2) Niko Kaunisto NaantLöy 3,45, 3) Eero Kaunisto NaantLöy 2,89.

P9 Kuula: 1) Joonas Tammi LiedPa 6,74, 2) Riku Naula TuUL 6,68, 3) Oskari Karvonen MynämI 6,56, 4) Niko Kaunisto NaantLöy 5,58, 5) Eero Kaunisto NaantLöy 4,89.

P9 Moukari: 1) Joonas Tammi LiedPa 14,23, 2) Riku Naula TuUL 13,72, 3) Niko Kaunisto NaantLöy 11,50, Oskari Karvonen MynämI DNS.

P11 Pituus: 1) Amos Pöllänen NaantLöy 3,47, 2) Tomi Kuusisto TuUL 3,43, 3) Reko Tuominen TarvasjU 3,40, 4) Santeri Ketola LiedPa 3,39.

P11 Kuula: 1) Reko Tuominen TarvasjU 8,25, 2) Luukas Lipponen LempKiYU 7,57, 3) Tomi Kuusisto TuUL 7,54, 4) Niklas Tammi LiedPa 7,38, 5) Miro Ojalehto KalVa 6,83, 6) Santeri Ketola LiedPa 5,83.

P11 Moukari: 1) Reko Tuominen TarvasjU 27,60, 2) Luukas Lipponen LempKiYU 21,77, 3) Niklas Tammi LiedPa 19,38, 4) Tomi Kuusisto TuUL 17,55.

P13 Pituus: 1) Miika Lahtonen MynämI 3,70.

P13 Kuula: 1) Miika Lahtonen MynämI 12,37, 2) Taneli Karvonen MynämI 12,28, 3) Mico Ekman PiikkKe 11,84, 4) Jeri Junninen NaantLöy 11,76, 5) Samuel Kotilehto NaantLöy 10,62, 6) Otto Hiivola KalVa 8,56.

P13 Moukari: 1) Mikko Huhta VihdVie 36,97, 2) Jeri Junninen NaantLöy 36,03, 3) Taneli Karvonen MynämI 32,83, 4) Miika Lahtonen MynämI 28,44, 5) Otto Hiivola KalVa 24,12, 6) Samuel Kotilehto NaantLöy 23,20.

P15 Kuula: 1) Roni Samsten MaskKa 11,55, 2) Väinö Laivo KalVa 11,46, 3) Lauri Tammi VahdTui 9,94, 4) Leevi Lipponen LempKiYU 9,87, 5) Niko Lehtonen TurWei 7,90, 6) Elmeri Eskola SäkU 7,37.

P15 Moukari: 1) Väinö Laivo KalVa 55,42, 2) Lauri Tammi VahdTui 44,42, 3) Elmeri Eskola SäkU 38,01, 4) Roni Samsten MaskKa 35,66, 5) Leevi Lipponen LempKiYU 34,86, 6) Mikko Huhta VihdVie 33,37, 7) Manu Kurri NakkVire 31,52, 8) Niko Lehtonen TurWei 23,84, 9) Vilhelmi Syrjälä TarvasjU 22,57, Martin Jahnsson TuUL DNS.

T9 Pituus: 1) Matilda Mehto NaantLöy 3,56, 2) Pinja Kärhä LoimJa 3,12, 3) Venla Kärhä LoimJa 3,03, 4) Venla Ruohola LiedPa 2,96, 5) Nella Lahtonen MynämI 2,26.

T9 Kuula: 1) Pinja Kärhä LoimJa 8,93, 2) Venla Kärhä LoimJa 7,91, 3) Matilda Mehto NaantLöy 5,62, 4) Rianna Hovi PiikkKe 3,96, 5) Senja Kärhä LoimJa 3,89, 6) Venla Ruohola LiedPa 3,78, 7) Lumina Uschanow RaisKu 3,40.

T9 Moukari: 1) Pinja Kärhä LoimJa 19,74, 2) Venla Kärhä LoimJa 16,81, 3) Lumina Uschanow RaisKu 16,26, 4) Matilda Mehto NaantLöy 9,66, 5) Senja Kärhä LoimJa 9,58.

T11 Pituus: 1) Helena Koivu TurTo 4,30, 2) Pinja Rintamaa LiedPa 4,22, 3) Nella Berg NaantLöy 3,82, 4) Ellen Uschanow RaisKu 3,72, 5) Vilma Rönnemaa LiedPa 3,72, 6) Pamela Rantala LittTU 3,47, 7) Hilma Karonen LiedPa 3,44, 8) Venla Hämäläinen LiedPa 3,36, 9) Sara Hänninen TarvasjU 3,32, 10) Sanni Ansaranta TarvasjU 2,97, 11) Suvi Uusitupa TarvasjU 2,75, Minttu Laurila TuUL DNS.

T11 Kuula: 1) Minttu Laurila TuUL 10,09, 2) Helena Koivu TurTo 9,31, 3) Ellen Uschanow RaisKu 9,11, 4) Pinja Rintamaa LiedPa 8,56, 5) Oona Kaskinen TuUL 8,04, 6) Nella Berg NaantLöy 7,69, 7) Maya-Maria Hautala TuUL 7,56, 8) Pamela Rantala LittTU 7,14, 9) Vilma Rönnemaa LiedPa 6,67, 10) Veera Santanen RaisKu 6,45, 11) Hilma Karonen LiedPa 6,05, 12) Venla Hämäläinen LiedPa 5,66, 13) Milla Raitaluoma TarvasjU 5,33, 14) Sara Hänninen TarvasjU 4,66, 15) Suvi Uusitupa TarvasjU 4,02.

T11 Moukari: 1) Ellen Uschanow RaisKu 33,38, 2) Oona Kaskinen TuUL 20,60, 3) Minttu Laurila TuUL 19,38, 4) Pinja Rintamaa LiedPa 18,97, 5) Nella Berg NaantLöy 18,96, 6) Veera Santanen RaisKu 18,03, 7) Venla Hämäläinen LiedPa 13,50, 8) Maya-Maria Hautala TuUL 13,45.

T13 Pituus: 1) Riia Tuominen TarvasjU 4,58, 2) Fanny Hansen NaantLöy 4,11, 3) Viivi Salmelainen LiedPa 4,00, 4) Alina Virtanen PiikkKe 3,57.

T13 Kuula: 1) Pinja Naula TuUL 11,42, 2) Riia Tuominen TarvasjU 10,29, 3) Emmi Malo LopU 9,93, 4) Fanny Hansen NaantLöy 9,42, 5) Marika Virtanen RaisKu 8,46, 6) Ada Pöllänen NaantLöy 7,81, 7) Laura Tammi VahdTui 7,67, 8) Eevi-Maria Hautala TuUL 7,57, Viivi Salmelainen LiedPa DNS.

T13 Moukari: 1) Marika Virtanen RaisKu 43,44, 2) Pinja Naula TuUL 37,52, 3) Riia Tuominen TarvasjU 32,04, 4) Emmi Malo LopU 31,50, 5) Laura Tammi VahdTui 25,57, 6) Fanny Hansen NaantLöy 21,49, 7) Eevi-Maria Hautala TuUL 13,29.

T15 Kuula: 1) Heidi Nevala KoskKai 12,97, 2) Roosa Naula TuUL 11,64, 3) Ilona Vuori MarttMu 11,54, 4) Daniela Sandås TuUL 9,88, 5) Silja Kosonen RaisKu 9,11, 6) Jutta Salmela PaimU 8,16, 7) Ada Rönnemaa LiedPa 7,57, 8) Roosa Lehtinen TurWei 7,31, 9) Alev Outinen RaisKu 6,90, Annika Jalo PaimU DNS.

T15 Moukari: 1) Heidi Nevala KoskKai 50,18, 2) Silja Kosonen RaisKu 46,03, 3) Roosa Naula TuUL 44,83, 4) Roosa Lehtinen TurWei 38,35, 5) Daniela Sandås TuUL 34,94, 6) Ilona Vuori MarttMu 34,34, 7) Jutta Salmela PaimU 27,47, 8) Alev Outinen RaisKu 26,88, Annika Jalo PaimU DNS.

Seura palkitsi urheilijoita

Tarvasjoen Urheilijat järjesti 20.04.2016 viime kauden päätöstilaisuuden, jossa palkittiin menestyneitä ja tunnollisia urheilijoita, sekä ansioituneita valmentajia ja huoltajia.

Jääkiekko

IMG_2954
Palkitut jääkiekkoilijat, valmentajat ja huoltajat

Joukkueiden palkitsemat henkilöt:

Taitoluistelu: Sanni Ääri
G1-08: Matias Saarinen
F2-07: Onni Pohjola
F1-06: Pyry Kallio
E2-05: Kristian Hirvensalo
E1-04: Ossi Salmela
D2-03: Niklas Lepistö
D2-02: Atte Raitaluoma
C: Jarkko Lundgren
Ladyt: Jenni Jaatinen
Edustus: Jyri Airas

Seuran palkitsemat henkilöt ja vuoden joukkue:

Huoltaja: Joni Wahlsten
Joukkueenjohtaja: Petri Kallio
Juniorivalmentaja: Esa Lukkala
Valmentaja: Teemu Salmela
Joukkue: E2-05
Taruhockeylainen: Janne Suominen
Lahjakas juniori: Anni Timonen

Yleisurheilu:

IMG_2962
Palkittuja yleisurheilijoita

 

Yleisurheilu- ja hiihtojaosto palkitsi seuraavat yleisurheilijat:
Vuoden poikayleisurheilija: Vilhelmi Syrjälä
Vuoden tyttöyleisurheilijaRiia Tuominen

Hyvästä kilpailumenestyksestä pm-tasolla ja rikotuista A-taitomerkkirajoista palkittiin Keity-Liina Kallas ja Reko Tuominen.

Kannustuspalkinnot ahkerasta harjoituksiin osallistumisesta saivat: Sanna Ajo, Sara Hänninen, Noora Hänninen, Neea Lehtonen, Karoliina Oksala, Eemeli Syrjälä, Jenni Timonen ja Suvi Uusitupa.

Jalkapallo:

Palkittujen lista jalkapallon osalta päivitetään myöhemmin.

Vuoden seuratyöntekijä:

Seura palkitsi stipendillä Eero Syrjälän ansiokkaasta työstä nuorisourheilun ja seuran hyväksi.